Hakukoneoptimointi

Se päivän polttava sana. Kaikki haluavat sijoittua hyvin Googlen hakutuloksissa. Hakukoneoptimointi ei ole rakettitiedettä, vaikka jotkut toimijat niin väittävätkin. Toki hakukoneiden hakualgoritmit ovat salaista ja muuttuvaa tietoa, eikä niihin ole juurikaan mahdollista vaikuttaa.

Laitetaan perusasiat kuntoon

Sivustolla käytettävät otsikot, kuvaukset sekä selkeä ja informatiivinen teksti ovat oleellisia perusasioita optimoinnissa. Myös ulkoiset ja sisäiset linkit ovat tärkeitä. Monellakaan sivustolla nämä asiat eivät kuitenkaan ole kunnossa. Lisäksi nettisivun koodi on muokattava oikeaoppiseksi, jotta hakukoneelle voidaan tarjota informaatiota oikeassa muodossa. Paikallisesti toimivan yrityksen tiedot on myös hyvä lisätä Google Places -palveluun, jolloin yrityksesi löydetään myös Google Mapsista. Näillä asioilla päästään jo aika pitkälle. Toki tässäkin hommassa voidaan mennä aina hifistelyyn asti.

Teemme nykyään paljon sivustojen optimointia ja se onkin meillä alusta asti osana nettisivujen suunnittelua. Hakukoneoptimointi on aikaa vievä prosessi, jolla saavutetaan kestäviä ja pitkäaikaisia tuloksia. Katso myös hakusanamainonta.

Olemme optimoineet hieman myös omaa sivustoamme ja sijoitumme tällä hetkellä Googlen hakutuloksissa ensimmäiselle sivulle mm. näillä meidän toimialaa kuvaavilla hakutermeillä:

Digitoimisto, verkkosivujen suunnittelua, nettisivujen suunnittelua helsinki, yritysilmeen suunnittelu, hyvin suunniteltu verkkokauppa ja ikkunateippauksia helsinki.
 

Ideoita sinun sivustoosi?

Tilaa maksuttomat vinkkimme kuinka voisit valjastaa sinun nettisivusi tuomaan lisää kontakteja.

 

Myynti ja asiakaspalvelu

Puh. +358 923 16 33 11
Gsm. +358 451 10 68 38
Sähköposti:  Sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Jos haluat nähdä osoitteen, tulee Javascriptin olla päällä.

Voit myös pyytää yhteydenottoa tai jättää meille helposti tarjouspyynnön.

 

Mekanismi Oy

Museokatu 9 b 15 (kartta)
00100 Helsinki
Y- 2062559-3

Voit kysyä meiltä helposti mitä vain, vastaamme mielellämme. Klikkaa siis puhekuplaa.