Ärsyttävimmät mainospaikat nyt myynnissä!

Istun tietokoneeni ääressä kirjoittamassa. Olen keittänyt kupillisen kahvia ja taustalla pauhaa metalli, jonka tahtiin pääni hyväntuulisesti nyökyttelee. Fiilis on ihan hyvä. Kunnes.


Kappale loppuu ja yhtäkkiä, täysin varoittamatta, desibelit pompsahtavat ylöspäin. Tärykalvoissa alkaa jyskyttää halvan kuuloinen konebiitti, jonka päälle joku tyyppi mumisee aneemisesti jotain, mistä en saa selvää. Matala miesääni kertoo että kyseessä on tämän hetken pirtein tanssihitti. Kontrasti hetki sitten kuuntelemaani kissantappobiisiin on melkoinen.

Seuraavaksi hermot kiristyvät lisää, kun lässyttävä ääni alkaa selittää, että nyt pitäisi viedä tietokone huoltoon, jotta kuuntelukokemukset voivat jatkua ongelmitta myös jatkossa. Esityksen kruunaa yksi kaikkien aikojen raivostuttavimmista mainosjingleistä. Tässä vaiheessa mieleen hiipii jo ajatus, että mahtaisiko tuo nyt niin haitata vaikka tämäkin jäisi kuulematta.

Kun itse pari vuotta sitten tutustuin mainosrahotteiseen musiikkipalvelu Spotifyhin, se oli vielä rajatun käyttäjäjoukon beta-versio. Nyt se on tuttu kaikille vähänkin aktiivisemmille netinkäyttäjille. Sen toimintamallia on sanottu kriisin kourissa painiskelevan musiikkibisneksen uudeksi suunnaksi ja myös suuri yleisö on jo hyvin kattavasti ottanut palvelun omakseen. Ja miksei olisi? Palvelun kymmenen miljoonan kappaleen kirjastosta löytyy musiikkia vaativallekin kuuntelijalle, kunhan vain on laajakaista käytössä. Ja jos mainokset alkavat todella käydä hermoille, tarjolla on myös palvelun maksullinen premium-versio, jossa mainoksia ei tarvitse kuunnella.

Mikä siis on ongelma?

Musiikinkuluttajan puolelta ei mikään. Vaihtoehdot ovat hyvin selkeät. Joko maksat kuukausimaksun tai kuuntelet mainosklippejä, jotka lähes poikkeuksetta ylittävät ärsytyskynnyksesi. Tämä on ihan ok, sillä jostainhan rahavirtojen on muodostuttava, jotta palvelu voisi pyöriä. Olen itsekin jo pariin kertaan harkinnut päivittämistä häiriöttömään versioon, sen verran kovasti kiukkukäyrä hetkittäin nousee.

Sen sijaan jos olisin mainostaja, pohtisin asiaa varmasti toisesta näkökulmasta.

Kuten minäkin, suurin osa käyttäjistä (Suomessa n. 90 %) on valinnut mainosrahoitteisen version. Mainostulot eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä ja yritys onkin aktiivisesti puffannut maksullista versiota. Ihan ymmärrettävää. Niinpä nytkin kuulemallani mainoskatkolla kolmas spotti on Spotifyn oma mainos, jossa kerrotaan että premium-versiolla musiikkia voi kuunnella ilman keskeytyksiä.

Mainostajana lukisin rivien välistä kutakuinkin seuraavasti: ”Mainostaja, Spotify tarjoaa sinulle mainospaikan, jossa lähtökohta on, että ihmiset eivät halua kuulla viestiäsi. Tarkemmin sanoen mainoksesi tulee ärsyttämään heitä, osa ehkä haluaa puhkoa tärykalvonsa. Lisäksi käytämme mainostasi välineenä, jolla yritämme saada yhä useamman käyttäjän siirrettyä maksulliselle puolelle, viestisi ulottumattomiin.”

Keskeyttävät mainokset eivät ole mitenkään uusi ilmiö, niitä ovat olleet perinteinen televisio, radio ja lehdet täynnä. Kuitenkaan niissä kuluttajalle ei ole ollut tarjolla vaihtoehtoa, jossa hän voi välttää mainokset kokonaan. Eikä aiemmin ole ollut tapana, että mainospaikan tarjoaja omaa asiaa ajaakseen kehottaa kuluttajaa kiinnittämään huomiota mainosten ärsyttävyyteen.

Toivottavasti palvelun maksullinen versio pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan sellaisia ominaisuuksia, että ihmiset haluavat siirtyä sen käyttäjiksi. Näin olisi parasta kaikille; Spotify saisi taloutensa kuntoon, kuluttajan ei tarvitsisi repiä hiuksiaa päästään ja mainostajat voisivat käyttää markkinointibudjettinsa jossain muualla.

 

Ideoita sinun sivustoosi?

Tilaa maksuttomat vinkkimme kuinka voisit valjastaa sinun nettisivusi tuomaan lisää kontakteja.

 

Myynti ja asiakaspalvelu

Puh. +358 923 16 33 11
Gsm. +358 451 10 68 38
Sähköposti:  Sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Jos haluat nähdä osoitteen, tulee Javascriptin olla päällä.

Voit myös pyytää yhteydenottoa tai jättää meille helposti tarjouspyynnön.

 

Mekanismi Oy

Museokatu 9 b 15 (kartta)
00100 Helsinki
Y- 2062559-3

Voit kysyä meiltä helposti mitä vain, vastaamme mielellämme. Klikkaa siis puhekuplaa.